VIISI YLEISINTÄ HARHALUULOA LAULAMISESTA JA MIKSI NE EIVÄT PIDÄ PAIKKAANSA

Johdanto

1. "Minulla ei ole lauluääntä tai sävelkorvaa"

Väite "minulla ei ole lauluääntä tai sävelkorvaa" nousee esiin usein ensimmäisellä laulutunnilla tai kun laulunopetus, äänenkäytön harjoittelu ja oman äänen kehittäminen tulevat puheeksi. Taustalla on tyypillisesti jokin aiempi kokemus esimerkiksi koulun musiikkitunnilla saatu kommentti, vertailu muihin laulajiin, esiintymisjännitys tai epävarmuus siitä, miltä oma ääni kuulostaa nauhalta tai muiden korvissa. Nämä kokemukset voivat jättää vahvan mielikuvan omasta laulutaidosta, vaikka todellisuudessa kyse on usein vain harjoituksen, tiedon ja ammattilaisen ohjauksen puutteesta.

Useimmiten kyse ei ole siitä, ettei lauluääntä tai sävelkorvaa olisi, vaan siitä, ettei ääntä ole koskaan saanut käyttää turvallisesti, rennosti tai laulunopettajan ohjauksessa. Moni on tottunut puhumaan hiljaa, jännittämään kurkkua, pidättelemään hengitystä tai peittämään ääntään, jolloin laulaminen tuntuu vaikealta tai jopa mahdottomalta. Lauluääni ei ole synnynnäinen supervoima, joka joko on tai ei ole, vaan taito, jota voidaan harjoitella, vahvistaa ja kehittää aivan kuten mitä tahansa muuta musiikillista taitoa. Laulutekniikka, hengitys, perusääni, sävelpuhtaus, rytmitaju ja ääniala kehittyvät askel askeleelta, kun ääntä käytetään säännöllisesti ja oikeilla harjoituksilla kohti vapaampaa, omannäköistä ilmaisua.

Entä jos kyse ei olisikaan laulutaidottomuudesta, vaan siitä, että omaan ääneen ollaan vasta tutustumassa? Entä jos lauluääni ja sävelkorva ovat jo olemassa, mutta ne tarvitsevat vain aikaa, lempeää harjoittelua, säännöllistä laulutreeniä ja kannustavan ympäristön, jossa ääntä voi alkaa käyttää vapaammin, rohkeammin ja omalla tavalla soivasti?

2. "Hyvä laulaja syntyy sellaiseksi."

On totta, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat lauluun aivan kuten urheilussa, kielten oppimisessa tai muissa taidoissa. Toisilla lauluääni on luonnostaan vahvempi, laajempi tai helpommin hallittava, ja joillakin on jo lapsesta asti ollut paljon mahdollisuuksia laulaa ja esiintyä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että laulutaito olisi vain "lahjakkaiden" etuoikeus tai että muut eivät voisi kehittyä pitkälle ja oppia laulamaan puhtaasti, ilmaisullisesti ja rennosti.

Suurin osa hyvästä, varmaksi kehittyvästä laulamisesta perustuu pitkäjänteiseen harjoitteluun ja äänenkäytön opetteluun. Aivan kuten soittimessa, myös omaa ääntä voi treenata, huoltaa ja kehittää läpi elämän. Säännöllinen harjoittelu, selkeästi ohjattu laulutekniikka ja turvallinen, kannatteleva ympäristö kokeilla uutta rakentavat vähitellen itsevarmuutta, sävelpuhtautta ja varmuutta äänenkäyttöön.

• hengitys ja tuki: miten ilma virtaa, miten keho kannattelee ääntä ja miten hengitys rytmittyy fraaseihin ja laulettaviin lauseisiin
• kuunteleminen ja sävelpuhtaus: korvan harjoittamiseen, sävelten tunnistamiseen ja siihen, että ääni osuu yhä johdonmukaisemmin oikeaan korkeuteen ja pysyy vireessä
• lihasmuisti ja kehotietoisuus: siihen, että kurkunpää, leuka, kieli ja koko keho oppivat toimimaan rennosti ja yhteistyössä ilman turhaa jännitystä, puristusta tai painetta
• rohkeus käyttää ääntä ja ilmaista itseään: pelon ja häpeän vähentämiseen, oman soundin hyväksymiseen ja siihen, että ääntä uskaltaa käyttää myös kovempaa, pehmeämmin, rikkaammin ja monipuolisemmin eri tyyleissä.

Vain harva laulaja kuulosti nykyiseltä itseltään aloittaessaan, sillä laulutaito kasvaa harjoittelun, ohjauksen ja kokemuksen myötä. Useimpien tarinaan kuuluu epävireisiä nuotteja, jännitystä, epävarmuutta ja vaiheita, jolloin oma ääni tuntui vieraalta tai heikolta. Ajan, oikeanlaisen opetuksen ja toistojen myötä ääni kuitenkin vahvistuu, ilmaisu syvenee ja oma, tunnistettava soundi alkaa löytyä - ei syntymälahjana, vaan pitkäjänteisen oppimisprosessin ja tavoitteellisen lauluharjoittelun tuloksena.

3. "Olen liian vanha aloittamaan."

Ääni kehittyy ja muuttuu koko elämän ajan, joten laulamista voi oppia missä iässä tahansa. Lauluääni, äänielimistö ja äänenkäyttö koostuvat lihaksistosta, hermostosta ja hengityksestä, joita voi harjoittaa ja vahvistaa samalla tavoin kuin mitä tahansa muuta taitoa tai kehon osa-aluetta. Säännöllinen, lempeä ääniharjoittelu ja laulutunnit voivat jopa parantaa äänen kestävyyttä, kantavuutta ja selkeyttä iän karttuessa.

Laulamisen aloittamiselle ei käytännössä ole yläikärajaa. Aikuinen tai seniori-ikäinen laulunopiskelija voi usein oppia laulamaan jopa tietoisemmin kuin nuorena, koska kärsivällisyys, elämänkokemus ja kehotietoisuus ovat kehittyneet ja tukevat äänenkäytön oppimista. Aikuisena on usein myös selkeämpi käsitys siitä, millaista musiikkia haluaa laulaa ja mitä tavoittelee: rentouttavaa harrastusta, esiintymisvarmuutta, kuorolaulua, äänenhuoltoa tai vaikkapa oman äänen vapauttamista arjen vastapainoksi. Laulutaitoa voi rakentaa askel askeleelta, ilman suorituspaineita tai vertailua muihin, omista lähtökohdista käsin.

Laulutunneilla on ilo nähdä aikuisia ja senioreita, jotka löytävät uuden harrastuksen, kehittävät lauluääntään tai toteuttavat vanhan unelman laulamisesta vuosikymmenten jälkeen. Monelle laulamisesta ja säännöllisestä äänenkäytön harjoittelusta tulee tärkeä hyvinvoinnin lähde: se lisää hengityksen vapautta, tuo energiaa arkeen, vahvistaa itsetuntoa ja tarjoaa mahdollisuuden jakaa musiikin iloa muiden kanssa esimerkiksi kuorossa tai pienessä ryhmässä. Uuden taidon oppiminen myöhemmällä iällä voi olla myös voimakas muistutus siitä, että oppiminen, kasvu ja itsensä kehittäminen ovat mahdollisia läpi koko elämän.

4. "Laulutuntia varten pitää osata laulaa."

Todellisuudessa laulutunneille tullaan juuri oppimaan laulamista ja kehittämään omaa ääntä, ei esittelemään valmista taitoa. Laulutunti on turvallinen paikka, jossa saa kokeilla, erehtyä, etsiä omaa äänenväriä ja löytää uusia tapoja käyttää ääntä rennosti ja terveellä tekniikalla. Jokainen aloittaa jostain, ja laulunopettajan tehtävä on auttaa ottamaan ne ensimmäiset askeleet, oli tausta, ikä tai aiempi kokemus millainen tahansa.

Uimakouluun ei mennä siksi, että osaisi jo uida täydellisesti, sama pätee laulutunteihin ja äänenkäytön harjoitteluun. Laulutunneilla harjoitellaan esimerkiksi hengitystekniikkaa, kehon kannatusta, äänenavausta, sävelpuhtautta, rytmiikkaa ja tulkintaa aivan pienin, konkreettisin askelin. Pienikin kokemus, kuten suihkussa hyräily, mukana laulaminen lempikappaleen tahtiin tai kuorossa kokeileminen, riittää lähtökohdaksi, josta ääntä voidaan alkaa kehittää eteenpäin tavoitteellisesti.

Ensimmäisellä laulutunnilla tärkeintä ei ole suorittaminen, vaan rauhallinen tutustuminen omaan ääneen ja turvallinen alku laulunopiskelulle. Tunnilla voidaan esimerkiksi jutella tavoitteista, aiemmista kokemuksista ja toiveista, kokeilla helppoja ääniharjoituksia, etsiä mukavaa äänialuetta ja valita yksinkertaisia kappaleita, joiden kautta harjoittelu tuntuu rennolta ja innostavalta. Tavoitteena on luoda ilmapiiri, jossa epävarmuus on sallittua ja jossa ääntä voi käyttää vapaasti ilman pelkoa arvostelusta – askel kerrallaan kohti varmuutta, parempaa äänenkäyttöä ja aitoa laulamisen iloa.

5. "Virheitä ei saa tulla."

Yksi laulamista ja äänenkäyttöä eniten rajoittavista uskomuksista on ajatus, että virheitä ei saisi koskaan tulla. Tällöin jokainen pieni epäpuhdas nuotti, äänen värähdys tai unohtunut sana alkaa tuntua todisteelta siitä, ettei osaa tai ettei ole ”tarpeeksi hyvä”. Tämä luo helposti jännitystä kehoon, kiristää kurkun aluetta ja tekee laulamisesta varovaista ja ylikontrolloitua sen sijaan, että se olisi vapaata, ilmaisullista ja nautinnollista. Pelko virheistä kaventaa äänenkäyttöä, heikentää tulkintaa ja estää laulajaa hyödyntämästä koko äänialaa ja äänen värejä.

Todellisuudessa virheet eivät ole merkki epäonnistumisesta, vaan olennainen osa oppimisprosessia, laulutekniikan hiomista ja äänen kehittämistä. Jokainen äänen murtuminen, haparoiva korkeampi nuotti tai hengityksen loppuminen kesken kertoo jotakin siitä, mitä ääni juuri nyt tarvitsee: lisää tukea, rennompaa leukaa, selkeämpää fraasin suunnittelua, parempaa hengitystekniikkaa tai yksinkertaisesti enemmän toistoja. Ilman näitä ”epäonnistumisia” olisi mahdotonta tunnistaa, missä oma tämänhetkinen taitotaso kulkee, miten ääntä voi käyttää terveellisesti ja miten äänialaa voi turvallisesti laajentaa.

Usein yhdestä epäonnistuneesta fraasista, nuotista tai hengityksestä oppii enemmän kuin kymmenestä täydellisesti onnistuneesta toistosta. Kun jokin ei suju, huomio kiinnittyy tarkemmin siihen, mitä kehossa ja mielessä tapahtuu: miten hengitys valmistellaan, missä kohtaa jännitys lisääntyy, miten keho kannattelee ääntä ja mihin suuntaan ajatus kulkee juuri ennen äänen tuottamista. Näiden havaintojen avulla on mahdollista tehdä pieniä, konkreettisia muutoksia, jotka vievät tekniikkaa, tulkintaa ja ilmaisua eteenpäin paljon tehokkaammin kuin pelkkä ”hyvin menneen” toistaminen.

Laulaminen on tutkitsemista, kokeilemista ja oman äänen löytämistä. Ei virheettömän täydellisyyden tavoittelua. Se on prosessi, jossa ääntä venytetään uusiin suuntiin, testataan erilaisia sävyjä, voimakkuuksia ja rekistereitä sekä opetellaan luottamaan siihen, että ääni kantaa myös silloin, kun lopputulos ei ole vielä valmis. Kun virheet nähdään luonnollisena ja välttämättömänä osana matkaa, harjoittelusta tulee rennompaa, luovempaa ja palkitsevampaa. Tällöin ääni saa tilaa kehittyä kohti omannäköistä, elävää ja koskettavaa ilmaisua, jossa tekninen osaaminen ja aito tunne kohtaavat.

Lopuksi

Jokaisella meistä on oma, ainutlaatuinen ääni. Sen ei tarvitse eikä kuulukaan muistuttaa kenenkään muun ääntä ollakseen arvokas, merkityksellinen tai kaunis. Lauluääni voi olla kirkas tai tumma, voimakas tai herkkä, epäröivä tai rohkea, jokainen sävy kertoo oman tarinansa ja heijastaa kokemusmaailmaa. Kun ääntä ei enää vertaile muihin, vaan alkaa kuunnella sitä sellaisena kuin se on, avautuu mahdollisuus löytää uudenlainen yhteys itseen ja omaan ilmaisuun.

Yksi sitkeimmistä harhaluuloista on ajatus siitä, että laulaminen kuuluu vain harvoille “luonnonlahjakkuuksille”. Laulunopettajan näkökulmasta kyse on useimmiten aivan muusta kuin lahjakkuuden puutteesta: tärkeämpää on rohkeus antaa itselleen lupa oppia, kokeilla ja erehtyä. Moni ajattelee, että jos ei “luonnostaan” osaa, ei kannata edes aloittaa – vaikka todellisuudessa ääni ja laulutaito kehittyvät harjoittelemalla, aivan kuten mikä tahansa muu taito. Kun pelko epäonnistumisesta väistyy edes hieman, tilalle voi tulla uteliaisuus: miltä oma ääni kuulostaisi, jos sitä uskaltaisi käyttää vapaammin ja rennommin?

Jos jokin näistä ajatuksista tuntuu tutulta, et ole yksin sillä nämä kokemukset ovat hyvin yleisiä. Moni kantaa mukanaan muistoja kommenteista, jotka ovat saaneet vaikenemaan, tai tilanteista, joissa ääni on tuntunut katoavan kokonaan. Silti jokaisella on mahdollisuus aloittaa alusta, omassa tahdissa ja omista lähtökohdista käsin. Tämä teksti on kutsu pysähtymään hetkeksi oman äänen äärelle, ehkä ensimmäistä kertaa hieman lempeämmin kuin ennen, uteliaana kuulemaan, mitä kaikkea ääni voisi kertoa, jos se saisi tulla esiin ilman kiirettä, vertailua tai suorituspaineita.